
Huhtikuussa Lappeenrannassa ja Imatralla pelattavien poikien alle 18-vuotiaiden MM-kisojen lipunmyynnin ensimmäiset viikot ovat osoittaneet, että kiinnostus kisoja kohtaan on kova. Myös perjantaihin 20.12. jatkuva vapaaehtoishaku on herättänyt paljon mielenkiintoa.
- Olemme olleet positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka hyvin lipunmyynti on käynnistynyt, kisojen pääsihteeri Kimmo Oikarinen iloitsee.
- Uskon, että moni junnu tulee saamaan kisaliput joululahjaksi. Erityisesti hallikohtaisia All Event -paketteja niin Imatralle kuin Lappeenrantaan on ilmeisesti ostettu nimenomaan pukinkonttiin.
MM-kisojen lipunmyynti alkoi maanantaina 25. marraskuuta. Piletin kautta myynnissä olevat pääsyliput maksavat aikuisilta alkaen 11, lapsilta 6 euroa. Liput myydään hallikohtaisina päivälippuina, mikä tarkoittaa että kahden tai useamman pelin päivinä samalla lipulla pääsee katsomaan kaikki ko. päivän pelit.
Hallikohtaiset All Event -liput oikeuttavat sisäänpääsyyn kaikkiin MM-kisojen aikana pelattaviin otteluihin. Kisapuiston All Event -lippu maksaa aikuisilta 135 ja lapsilta 65 euroa, Imatralla ovet kaikkiin otteluihin aukeavat aikuisille 55 ja lapsille 25 eurolla.
Vielä muutama päivä aikaa täyttää vapaaehtoishakemus
Myös loppumetreillä oleva vapaaehtoishaku on osoittanut, että lähestyvät MM-kisat kiinnostavat erityisesti Etelä-Karjalan ja kulmakuntien asukkaita.
- Hakemuksia on jätetty sisään hienosti ja kiinnostus kohdistuu tasaisesti eri kisajärjestämisen osa-alueille, vapaaehtoishausta vastaava pääsihteeri Tuula Puputti kertoo.
- Hakuaikaa on jällellä vielä muutama päivä, eli jos kisatapahtuman näkeminen kulissien takaa kiinnostaa, kannattaa hakemus käydä täyttämässä osoitteessa www.leijonat.fi/mmkisat
Yhteensä huhtikuun MM-kisoissa tarvitaan lähes 400 vapaaehtoista kisatapahtumaa toteuttamaan. Vapaaehtoishaku päättyy perjantaina 20. joulukuuta, jatkohaastatteluihin valittuihin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä jatkosta vielä joulukuun aikana.
MM-kisat pelataan Lappeenrannassa ja Imatralla 17.–27.4.2014. Suomen Pikkuleijonat pelaa alkusarjan pelinsä Lappeenrannan Kisapuistossa yhdessä USAn Tanskan, Sveitsin ja Tshekin kanssa, Venäjän ja Kanadan tähdittämä toinen lohko pelataan Imatran Spa Areenassa.