
Bluesin Oliver Kinnunen kuului C-nuorten SM-alkusarjan tehopelaajiin viikonlopun kierroksilla. Kinnunen laukoi lauantaina peräti viisi maalia Ilvestä vastaan.
Viikonlopun ottelutiivistelmä
C-nuorten SM-alksarja / lohko 1
Perjantai 22.11.
Bluesin Ottoville Leppänen, Rastin Rostami ja Oskari Uomala tekivät kaksi maalia mieheen, kun Blues kaatoi TPS:n 9-2.
Lauantai 23.11.
Tapparan Valtteri Nikkilä oli liekeissä, kun Tappara voitti kotonaan S-Kiekon 4-1. Nikkilä viimeisteli ottelussa puhtaan hattutempun.
Blues oli tyly isäntä Ilvekselle 13-1-voitolla. Oliver Kinnusen maalijyvä oli kohdallaan ja kiekko löysi verkkoon Kinnusen lavasta peräti viidesti. Lisäksi tilille kirjattiin kaksi maalisyöttöä. Markus Lahtinen onnistui hattutempussa kolmella maalillaan ja Eeli Tolvanen merkkautti pisteet 2+3.
Kärppien maalipyssynä hääri Mikko Juusola, kun oululaiset hakivat 8-1-vierasvoiton TuTosta. Juusolalle kirjattiin kolme maalia ja yksi syöttö.
TPS myllytti Ässien verkkoon toisessa erässä peräti kuusi maalia ja voitti lopulta 8-2. Olli Kaskinen (1+3) ja Tarmo Reunanen (2+1) olivat turkulaisten tehokkaimmat.
Sunnuntai 24.11.
Kärpät haki puhtaan 5-0-voiton Tapparasta. Severi Isokangas Kärppien maalilla tarvitsi nollapeliinsä vain 16 torjuntaa. Aatu Luusuaniemi oli mukana kaikissa Kärppien maaleissa pistein 1+4.
Ässät ratkaisi voiton TuTosta päätöserän maaleillaan ja voitti 3-1. Jerry Sammalisto vastasi 2-1-voittomaalista ylivoimalla.
Ilves ryöpytti S-Kiekkoa Hakametsässä 10-2. Otto Koivulan hattutemppu (3+1) kuului ottelun kohokohtiin.