
Suomi-sarjaan valmistautuva KJT on tehnyt ensi kauden kattavat pelaajasopimukset puolustajien Markus Hämäläinen, 25, ja Henri Siivonen, 27, kanssa.
189-senttinen Hämäläinen kuului jo viime kaudella Suomi-sarjassa tuolloin vielä nimellä Bewe TuusKi pelanneen KJT:n runkopelaajiin.
Tikkurilan Jää-Veikkojen kasvatti on pelannut urallaan myös Mestiksessä TUTO Hockeyn ja Kiekko-Vantaan riveissä 101 runkosarjaottelua tehoin 4+9=13.
- Hämäläisellä oli ottajia Mestiksessäkin, joten luonnollisesti olemme tyytyväisiä, että hän päätti jäädä kotiin. Markus on hyvin liikkuva isokokoinen puolustaja, joka sopii meille kuin hattu menninkäiselle. Eikä hänen yli sadan ottelun Mestis-kokemuksestakaan haittaa ole, KJT:n päävalmentaja Joni Petrell muistuttaa.
Henri Siivonen on KJT:lle uusi tuttavuus. Ennen KJT:hen siirtymistään hän pelasi kolme ja puoli kautta Kiekko-Vantaa Idän joukkueessa II divisioonassa.
Suomi-sarjaa hän on pelannut edellisen kerran kausina 2009-2012 HC Keski-Uusimaassa. 194-senttisen puolustajakolossin tilillä on myös 44 Mestiksen runkosarjaottelua kaudelta 2008-2009 SaPKon peliasussa.
- Sain Siivosesta hyvät referenssit häntä viime kausina valmentaneelta Marko Tuomaiselta. Siivonen on tuttu myös meidän valmennukseen kuuluvalle Mikko Juutilaiselle. Molempien herrojen kommenteista kävi nopeasti ilmi, että kyseessä on hyväkuntoinen ja -päinen mies. Kokemusta on karttunut mukavasti, ja hänellä on halu oppia lisää, ja olemme todella tyytyväisiä, että saatiin hänet KJT:n riveihin, Petrell taustoittaa uuden pelaajan hankintaa.
Lähde: KJT:n tiedote