
Puolustaja Atte Ohtamaa kuului Suomen joukkueeseen viime kevään MM-kisoissa Minskissä. Nyt Ohtamaa tavoittelee jälkeen paikkaa Leijonien MM-joukkueesta.
Seurajoukkuetasolla KHL:ssä Jokerien riveissä pelaava puolustaja Ohtamaa pelasi Leijonissa marraskuussa Karjala-turnauksessa, ja viime viikot ovat jälleen kuluneet A-maajoukkueen mukana MM-leirityksessä.
- On hieno olla jälleen mukana A-maajoukkueessa, ja hyvälle on tuntunut nämä leiriviikot. Pelipaikoista lopulliseen MM-joukkueeseen taistellaan kovasti, Ohtamaa tuumii.
Ohtamaa on pelannut A-maajoukkueessa kolmella peräkkäisellä kaudella. Jokaisella Ohtamaan kaudella Leijonien päävalmentajana on toiminut eri mies.
Jukka Jalosta seurasi Erkka Westerlund, ja nyt päävalmentajana on Kari Jalonen. Myös A-maajoukkueen pelitapa on muuttunut jonkin verran vuosien saatossa.
- Uusien asioiden omaksuminen on vienyt kaikilla pelaajilla aikansa tällä kaudella, mutta sehän vaan kehittää meitä jokaista.
- Maajoukkueen pelityylissä on joitain samoja asioita kuin seurajoukkueeni Jokerien pelitavassa, mutta myös eroavaisuuksia riittää. Mitään ylitsepääsemättömän vaikeita asioita ei ole kuitenkaan eteen tullut.
”Pudotuspeleissä hävittiin kovalle joukkueelle”
Ohtamaa ja Jokerit pelasivat KHL:ssä ennakkoluulottoman debyyttikauden. Jokerien kausi päättyi pudotuspeleissä TsSKA Moskovan käsittelyssä, ja lopullinen sijoitus oli kuudes.
- Jokerien kanssa pelattiin hyvä runkosarja, ja pudotuspeleissä hävittiin sitten kovalle joukkueelle.
Ennen Jokerit-pestiään Ohtamaa pelasi kaudet 2007-2014 Liigaa Kärppien riveissä.
- Mennyt kausi oli ensimmäinen kausi itselleni Jokereissa, ja Jokereille ensimmäinen kausi KHL:ssä, joten opeteltavaa oli meillä kaikilla.
- Kausi oli kaikkiaan erittäin opettavainen tulevaisuutta ajatellen, helsinkiläisseurassa ensi kaudellakin pelaava Ohtamaa päättää.
Suomi kohtaa vielä ennen MM-kisoja Tshekin Brnossa. Perjantaina pelattava ottelu näkyy vapaasti MTV3 -kanavalla.
Leijonien MM-joukkue julkistetaan kokonaisuudessaan aikaisintaan sunnuntaina 26., viimeistään maanantaina 27. huhtikuuta. MM-kisat käynnistyvät perjantaina 1. toukokuuta.