
Jääkiekkoliiton Pohjola-leirien viikko kokoaa Vierumäelle viikon aikana vuonna 2001 ja 2000 syntyneiden ikäluokkien parhaimmiston, yhteensä 282 poikaa. Leiriviikon päätteeksi 44 vuonna 2000 syntynyttä poikaa saa kutsun ensimmäiselle maajoukkueleirille.
Pohjola-leiriviikon alussa, sunnuntaista keskiviikkoon, paikalla on 180 vuonna 2001 syntynyttä tulevaisuuden lupausta eri puolelta Suomea. Tänä vuonna viimeisen kerran järjestettävä Koulutus-Pohjola antaa pojille eväät valmistautua vuoden päästä edessä olevaan ensimmäisen ikäkausimaajoukkueen valintahetkeen.
- Jatkossa nuoremman ikäluokan maajoukkuepolku käynnistyy vuotta vanhempana Huippu-Pohjolassa. Tämä toivottavasti antaa nuorille pelaajille mahdollisuuden kehittyä rauhassa nykyistä hetken pidempään, Jääkiekkoliiton urheilutoimenjohtaja Timo Bäckman sanoo.
Keskiviikkona Vierumäen jäähallin valtaavat vuotta vanhemmat nuorukaiset. Vuonna 2000 syntyneen ikäluokan 102 tällä hetkellä lupaavinta pelaajaa saa Huippu-Pohjolan aikana mahdollisuuden näyttää kykynsä maajoukkuevalmennukselle: Leirin päätteeksi 44 pelaajaa saa kutsun ikäluokan ensimmäiselle maajoukkueleirille.
Huippu-Pohjola on myös jatkossa ensimmäinen näytönpaikka maajoukkuepolulla.
- Valinta leirille ja leiriltä jatkoon on hieno asia, mutta toivoisin että niin pelaajat kuin oman poikansa otteita jännittävät vanhemmat muistaisivat, että mukaan ehtii vielä myöhemminkin. Pelaajat kehittyvät eri tahtiin ja nykyisistä tähdistämmekin löytyy sekä niitä, jotka ovat käyneet läpi koko maajoukkueputken kuten myös niitä, joiden tie maajoukkueisiin on auennut vasta myöhemmällä iällä. Tärkeintä on urheilullinen elämäntapa ja arkinen tekeminen omassa seurassa, Bäckman muistuttaa.
Leijonat.fi seura tiiviisti Pohjola-leirien tapahtumia sunnutaista 22.2. alkaen.