
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen kauden päätavoite tammikuun alussa järjestettävät MM-kilpailut on jo hyvin lähellä. MM-leiriryhmä julkaistiin maanantaina.
N18-maajoukkue sijoittui marraskuussa Venäjällä pelatussa Euro Hockey Tourin turnauksessa toiseksi. Tuohon turnaukseen verrattuna mukaan MM-leiriryhmään nousi kolme uutta pelaajaa.
- Miksi rikkoa jotain mikä on ehjää? Moskovassa moni asia meni eteenpäin ja olemme menossa oikeaan suuntaan joukkueena. Joukkueen kokoonpano on elänyt vähän sen takia, että meillä on jo hyvissä ajoin ollut käsitys mahdollisista MM-kisapelaajista, ja loukkaantumisetkaan eivät ole hirveästi sotkeneet suunnitelmia, N18-maajoukkueen päävalmentaja Jari Risku tuumii.
Ennen Yhdysvaltoihin MM-kilpailuihin matkustamista Suomi pelaa kotimaassa kolme harjoitusottelua Ruotsia ja kaksi Itävaltaa vastaan.
- Joukkue valmistautuu jo maailmanmestaruuskilpailuihin, ja panokset valmistavissa otteluissa ovat kovat. Pelaajat antavat vielä näyttöjä MM-kokoonpanoa varten ja hiovat kuntoaan arvokisoja varten.
- Nämä ottelut ovat tärkeitä myös joukkueena elämisen ja joukkueena toimimisen kannalta. Myös joukkueen johtoryhmän täytyy olla kunnossa, ja johtoryhmänkin toiminta kehittyy harjoitusotteluiden aikana.
N18-maajoukkueen MM-leiriryhmä julkaistiin maanantaina Helsingissä järjestetyllä Leijona-lounaalla.
N18: Tyttöleijonien MM-leiriryhmässä vain pieniä muutoksia marraskuun EHT-otteluihin verrattuna