
Suomi-sarjassa yhdentenätoista oleva ja tiukasti pudotuspelipaikasta taisteleva Iisalmen Peli-Karhut koki jälleen pahan takaiskun. IPK menetti sairastuvalle SM-liigassakin aikanaan esiintyneen Eetu Qvistin, joka kärsii polvivammasta.
Vajaat kaksi viikkoa sitten IPK menetti todennäköisesti koko loppukaudeksi pahasti jalkansa loukanneen Henri Kiviojan. Qvist on sivussa alustavasti joulutaukoon saakka, ja hän siirtyykin toipumisajakseen mukaan iisalmelaisjoukkueen valmennustiimiin.
- Eetu on poissa peleistä ainakin joulutaukoon asti ja hän liittyy valmennustiimiimme saman tien. Pyysin Eetua mukaan ja uskon, että hänellä on annettavaa myös tällä puolella. Hän on tervetullut lisä valmennustiimiimme siksi aikaa, kun hän pystyy palaamaan kaukaloon, IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen kertoo iisalmelaisseuran verkkosivuilla.
31-vuotias Eetu Qvist on pelannut urallaan yli 200 SM-liigan runkosarjaottelua, ja viimeiset seitsemän kautta hän on pelannut Ruotsissa pääosin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Hockey Allsvenskanissa. Suomi-sarjassa hän on tehnyt tällä kaudella 15 ottelussa tehot 3+8=11. Mestiksen vuoden tulokkaaksikin aikanaan valittu Kivioja teki IPK:lle tällä kaudella 13 ottelussa tehot 4+1=5 ennen loukkaantumistaan.
- Olin viime kaudella Asplövenissä pelaamisen ohella seuran A-junioreiden apuvalmentajana aina kun aikaa oli. Eli aivan uusi kokemus tämä ei ole, Qvist tuumii.
Lisää Qvistin ja Niirasen kommentteja sekä IPK:n muita kuulumisia iisalmelaisseuran verkkosivuilla.