Quantcast
Channel: Leijonat.fi - Jääkiekkoliiton virallinen verkkopalvelu
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3854

Suomen Jääkiekkoliiton tuki vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastukseen tuplaantui - tukea jaossa nyt 200 000 euroa

$
0
0
Suomen Jääkiekkoliiton tuki vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastukseen tuplaantui - tukea jaossa nyt 200 000 euroa

Suomen Jääkiekkoliitto jakaa alkaneella kaudella jo viidennen kerran tukea vähävaraisten perheiden
jääkiekkoharrastukseen. Tukisumma on tällä kaudella yhteensä 200 000 euroa, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin aikaisempina hakukertoina.

Tukea jaettiin ensimmäisen kerran keväällä 2011. Euromääräisesti vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastamista on neljällä hakukierroksella tuettu 338 050 eurolla.

- Tukea on myönnetty tähän mennessä yhteensä 1045 hakijalle. Hakemusten määrä on kasvanut kerta kerralta ja esimerkiksi edelliskaudella tukea sai vain noin puolet hakijoista. Tarve tuelle on suuri ja uskon, että tukisumman korotus otetaan ilolla vastaan lajin harrastajien keskuudessa - nyt tukea riittää jaettavaksi entistä useammalle, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen kommentoi.

Vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastuksen tukeminen alkoi kun Suomen Jääkiekkoliitto sai vuoden 2010 Karjala-turnauksen yhteydessä lähes puolen miljoonan euron lahjoituksen Jääkiekon Tuki ry:ltä. Lahjoituksen pohjalta perustettiin Olli Pulkkasen rahasto vähävaraisten perheiden tukemista varten. Syksyllä 2013 Jääkiekkoliiton liittovaltuusto päätti ohjata vuoden 2013 MM-kotikisojen tuotoista 400 000 euroa vähävaraisten perheiden tukemiseen - myös nämä rahat on ohjattu jaettavaksi Olli Pulkkasen rahaston kautta.

Tukea voivat edellisvuoden tapaan hakea perheet, joilla on työttömyyden, sairauksien, lasten runsaslukuisuuden tai muiden perheen toimentuloon vaikuttavien syiden vuoksi vaikeuksia selvitä jääkiekkoharrastuksen kustannuksista.

Hakuaika alkaa 15.9.2014 ja jatkuu 6.10.2014 saakka. Seurojen kautta Jääkiekkoliitolle osoitettavat hakemukset käsitellään loka-marraskuussa, seuroille ilmoitetaan päätökset avustusten saajista marras-joulukuun aikana.

Jaettavat tukisummat ovat seuraavat:
F-juniorit: 200 € / pelaaja
E-juniorit: 300 € / pelaaja
D-juniorit: 500 € / pelaaja
C-juniorit: 700 € / pelaaja

Tuen hakemisesta kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä oman seuran vastuuhenkilöihin.


 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3854