Waltteri Hopponen ampui itselleen ampumaradan mestarin tittelin, mutta myös muiden pelaajien toimesta alas tippui rikkinäisiä kiekkoja. Osa osui, osui ei - jokainen Pikkuleijona kuitenkin selvästi nautti joukkueen yhteisestä ajasta.
Voittaja Hopponen kertoi Kaapo Kähkösen olleen pahin vastustajansa, ja maalivahdin saldo olikin lopulta kolme osumaa. Ennen ensimmäistä suoritustaan Kähkönen ei kuitenkaan ollut kovin luottavaisin mielin.
”Mä olen tottunut ottamaan kiinni kiekkoja, joten niihin osuminen voikin sitten olla vähän pahempi nakki”, Kähkönen ennakoi seuratessaan joukkuetovereidensa työskentelyä. Ennakkosuosikin viittaa hän puolestaan asetteli Sebastian Mobergin ja Joel Kivirannan harteille.
”Moberg taisi jo jonkun kiekon tuossa alas ampuakin, ja Jolle on varmasti myös tosi etevä. Jätkät on niin kovia maalintekijöitä kentällä, että eiköhän niiden osumatarkkuus pääse oikeuksiinsa täällä ampumaradallakin.”
Moberg lukeutuikin joukkueen parhaisiin ampujiin, mutta tuumasi silti kiekkojen laukomisen maaliin sujuvan luontevammin.
”Ihan ensimmäistä kertaa mulla oli ase kädessä, ja vähän jännitti, että miten kovasti se potkaisee. Hankalinta on saada kiinni siitä kiekon lentoradasta, mutta tosi hauskaa puuhaa tämä on!”
Pikkuleijonat ovat päässeet yhdessä kokemaan jos jonkinnäköistä täysin jääkiekosta poikkeavaa toimintaa. Ampumarata oli kovasti monen mieleen - niin myös Kasperi Kapasen.
”Kaikenlaista ollaan päästy tekemään, mutta tämä on kyllä yksi siisteimmistä jutuista, ja näyttäisi siltä, että muutkin jätkät tykkäävät. Tällä hetkellä Andy (Antti Kauppinen) on aika vahvoilla, mutta paha sanoa, kuka on oikeasti paras, sillä vasta muutamia kiekkoja on ammuttu. Ajan kanssa jyvät erottuisivat akanoista.”
Joukkuehenki tiivistyy yhdessä tekemällä ja kokemalla
Ammunnan lisäksi Pikkuleijonat ovat muun muassa mitelleet taitojaan keittiössä kokkisodan merkeissä sekä tutustuneet joukkuevoimistelun ihmeelliseen maailmaan.
”Joukkuehengen kannalta se on tärkeää, että saadaan tehdä asioita yhdessä ja meininki on rento. Tekee myös hyvää saada aina välillä ajatukset kokonaan pois jääkiekosta”, maalivahti Kähkönen tuumaili.
”Kisakalliossa suunniteltiin ja toteutettiin voimisteluesitykset. Kaikenlaisten heittojen ja hyppyjen harjoittelu oli hauskaa, ja vaikka mä olen maalivahti - eli mun pitäisi olla aika venyvä kaveri - niin pakko myöntää, etten ihan yhtä kepeästi taipunut kuin ne tytöt siellä.”
Laukausten lisäksi ampumaradalla raikasi nauru, tuuletukset ja kannustukset. Pelaajien kasvoilla paistoi hymyt ja ilmapiiri oli kaikin puolin letkeän riemukas. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö joka pelaajalla olisi ollut hauskaa. Muutamalla oli ajatus siitä, mitä muuta joukkueen kanssa olisi mukava tehdä.
”Joku joukkuepeli olisi mahtava - esimerkiksi värikuulasota! Siinä pääsisi vähän ryhmissä kisaamaan ja samalla tiivistyisi joukkuehenkikin”, Moberg totesi. Puolustaja onkin henkeen ja vereen joukkuepelaaja. Vielä pari-kolme vuotta sitten espoolainen pelasi tosissaan golfia, mutta kun koitti aika valita laji, jääkiekko vei voiton.
”Se oli helppo päätös. Lätkän pelaaminen on jo itsessään niin nastaa, mutta se, että se on vielä joukkuelaji, painoi paljon. On ihan sama, että missä pelaa - joukkueesta löytyy aina hyviä ystäviä. Yhdessä hävitään, yhdessä voitetaan, yhdessä menestytään, yhdessä kaadutaan; kaikki koetaan ja jaetaan yhdessä. Hieno laji!”