
Suomi oli jälleen hallitseva osapuoli, kun se kohtasi Latvian toistamiseen kahden päivän sisällä. Tällä kertaa joukkueet ottivat yhteen Kuopiossa, jossa Leijonat löylytti Latviaa maalein 5-1 (0-0, 2-1, 3-0).
Suomi vei ottelua alusta alkaen, mutta maalien muodossa onnistumiset jäivät näkemättä ensimmäisessä erässä. Leijonien maalilla debytoinut Juuse Saroskin joutui torjuntatöihin lähes yhtä monesti kuin Kolppanen koko eilisessä pelissä yhteensä, neljä kertaa.
Suomen puolustaja Tommi Taimi toivoi joukkueelleen toiseen erään tiiviimpiä viisikoita ja sai haluamansa. Leijonat siirtyi vajaassa kymmenessä minuutissa 2-0 johtoon Miika Lahden ja Veli-Matti Savinaisen maaleilla. Pieni lipsahdus isännille sattui erän loppupuolella, kun Latvian pelaaja katkaisi puolustusalueella Leijonien syötön ja karkasi läpiajoon kaventaen ottelun.
Päätöserässä Suomi sai maalihanat entistä paremmin auki. Tomi Sallinen ja Maris Bisevskis nujakoivat itsensä kaksiminuuttisille ja Leijonat intoutui viimeistelemään tasavajaalla kaksi maalia. Ensin upposi Tuomas Kiiskisen rannelaukaus ja vain 29 sekuntia myöhemmin Jani Tuppurainen ohjasi maalin kulmalta Iiro Pakarisen tarkan syötön sisään. Suomi kaunisteli lukemia vielä kertaalleen. Petteri Wirtasen 5-1 -maali syntyi, kun Tuukka Mäntylä syötti viivalta Jere Karalahdelle B-pisteen kaarelle. Tämä jatkoi poikittaissyötölla maalin ampuneelle Wirtaselle.
Näin Suomi voitti Latvian samoin 5-1 -lukemin niin Jyväskylässä kuin Kuopiossa. Maalivahtien torjunnat menivät jälleen selvästi Suomen eduksi, Kalnins 39 torjuntaa ja Saros 13 torjuntaa. Leijonat jatkaa European Hockey Challenge -otteluitaan ja valmistautumistaan MM-kisoihin ensi viikolla, kun se kohtaa Saksan torstaina Savonlinnassa ja perjantaina Mikkelissä.
Leijonien pistemiehet:
Miika Lahti 1+0
Jani Tuppurainen 1+1
Petteri Wirtanen 1+0
Veli-Matti Savinainen 1+0
Tuomas Kiiskinen 1+0
Jere Karalahti 0+2
Iiro Pakarinen 0+1
Juha-Pekka Hytönen 0+1
Tuukka Mäntylä 0+2
Jyri Marttinen 0+1
Esa Lindell 0+1
Kristian Näkyvä 0+1