
Mainion runkosarjan pelannut TPS pelasi helmikuussa kuusi ottelua, joista joukkue raapi kokoon 13 pistettä. Niiden myötä TPS varmisti runkosarjan kakkospaikan ja hyvät asetelmat tänään alkaviin pudotuspeleihin.
Runkosarjassa TPS:n paras pistemies oli hyökkääjä Jasper Lindsten. Helmikuussa hän teki yhden maalin ja syötti seitsemän. Näin koko kauden pistesaldoksi muodostui 17 maalia, 35 maalisyöttöä ja 52 tehopistettä.
Viime kaudella Lindstenin saldo oli 12+22=34, eli parannusta ensi kesänä 20 vuotta täyttävälle Lindstenille tuli reilusti.
Lindsten on saavuttanut TPS:ssa B-nuorten SM-hopeaa 2011 ja -pronssia 2012.
Hän teki liigadebyyttinsä viime kaudella, jolloin 11 ottelussa syntyi kaksi syöttöpistettä. Tällä kaudella Lindsten on pelannut TPS:n edustusjoukkueessa kaksi kamppailua.