
Ei turnausta ilman tuomareita. Pohjola-leiriviikon aikana pelataan yhteensä 43 ottelua, joita paikalle saapuu viheltämään 21 erotuomaria.
Pohjola-leireille valitut tuomarit ovat kotoisin ympäri Suomea, aivan kuten pelaajatkin. Porukka myös vaihtuu leirin puolivälissä pelaajien tavoin. Suurin osa on tuomaripolkunsa alkuvaiheessa. Joillakin vihellyskokemusta on parin kauden ajalta, toiset ovat vasta aloittelemassa tuomarinuraansa - tapahtuma toimii siis koulutustapahtumana myös tuomareille.
- Tuomareille tämä on turvallinen paikka harjoitella uusia juttuja - pelaajat eivät hölmöile ja valmentajilta ei tule painetta, kertovat Jääkiekkoliiton erotuomarikouluttajat Tapio Heikura ja Jarkko Mänttäri.
Tuomaroinnissa keskitytään perusasioihin, leirin aikana käydään läpi mm. toimintaohjeita, liikkumista ja sijoittumista. Leiri onkin hyvä paikka yhdenmukaistaa toimintatapoja.
- Leirin aikana me kouluttajat voimme tarttua tuomarityöskentelyyn liittyviin toimintatapoihin, tavoitteena on että käytännöt ovat mahdollisemman yhdenmukaisia paikkakunnasta riippumatta.